LuonnonILO 2015-2018

LuonnonILO –hanke on saanut rahoituksen Joensuun seudun Leader -yhdistykseltä. Hankkeen ideana on yhdistää nuoret ja ikäihmiset luonnonantimien ja luontoretkien keinoin. Alasta kiinnostuneita nuoria koulutetaan ja työllistetään ikäihmisten luontoretkien (marja, sieni ja villiyrtti) ryhmien vetäjiksi ja samalla heidät herätellään luonnon antimien käyttäjiksi. Luonnossa tapahtuvan toiminnan avulla nuoret ja ikäihmiset saavat tutustua toisiinsa paremmin ja näin saada pysyviä ystävyyssuhteita, jotka rikastuttavat ikäihmisten ja nuorten elämää. Myös alakoululaisille 4-6 luokkalaisille järjestetään marja-, villiyrtti- ja sieniretkiä, sekä annetaan tietoa vieraslajien tunnistamisessa ja hävittämisessä.

Hankkeen toiminta-alueena on Joensuu, Kontiolahti ja lähiympäristö.

Toteutusaika 1.10.2015 – 30.9.2018.

Hankkeesta vastaa Pyhäselän 4H-yhdistys ry ja pääyhteistyökumppanina toimii Kontiolahden 4H-yhdistys ry. Muita yhteistyökumppaneita ovat Suomen 4H-liiton Lumoa- koordinaatiohanke, joka on osa Helsingin yliopiston Lumoa -hanketta, sekä paikalliset järjestöt ja toimijat.

 

Yhteystiedot:

Hanketyöntekijä Tarja Tuupanen, puh. 050 346 2448 (ostopalvelusopimuksella Ilomantsin 4H-yhdistyksestä)

Hankepäällikkö Taru Riikonen, puh. 050 406 2554

pyhaselka@4h.fi

 

AITOLUONTO sivustolla on tietoa luontoalan yrittäjyydestä, koulutuksista ja kehittämistyöstä sekä ajankohtaisia luontoalan uutisia ja tapahtumia,  www.aitoluonto.fi

 

Testaa luonnontuotetietämystäsi hauskojen pelien avulla Arktisten aromien sivuilla