Kotikummun tila

Maatila sukupolvelta toiselle


Kotikummun tilan omistaa Tommi Halonen yhdessä vaimonsa Sari Vestmanin kanssa. Pariskunta kasvattaa lypsykarjaa ja he toimivat Valion maidontuottajina. Nykyisillä omistajillaan tila on ollut vuodesta 2001, mutta itse maatilan historia on pitkä ja ulottuu sodan jälkeiseen aikaan, jolloin suuremmasta tilasta jaettiin osat veljeksien kesken. Sari ja Tommi tapasivat Kiteellä, jossa Sari opiskeli viljelykoulussa. Tilan he ostivat Tommin vanhemmilta.

Sari kertoo, että yrittämisen aloittaminen ei ollut hänestä pelottavaa. Hän luotti puolisoonsa, joka oli työskennellyt tilalla pienestä pitäen ja heillä oli varma olo, sillä kaikki oli selkeästi ohjeistettua. Aloittaessaan pariskunnalla oli kaksikymmentä lehmää, mutta tällä hetkellä lypsykarjan koko on viisikymmentä lehmää. Näiden lisäksi löytyy hiehoja, joita on toiset viisikymmentä.

Entisen Pyhäselän kunnan alueella yrittämisessä positiivista on Sarin mielestä se, että se on ihanan lähellä kaupunkia. Kaupunkiin pääsee helposti ja nopeasti esimerkiksi ostamaan koneisiin varaosia. Tämän lisäksi Sari sanoo Pyhäselän olevan avoin yrittäjyyttä kohtaan ja asuinalue on tietyllä tavalla maalaismainen, joka näkyy positiivisesti myös ihmisissä.

Haasteitakin yrittämisestä löytyy. Sari kertoo maatilalla työskentelyn olevan fyysisesti raskasta eikä vapaapäiviä ole. Vanhemmiten ei myöskään aina jaksa olla menossa, mutta silloin oppii tekemään asiat yksinkertaisemmin. Alaan liittyen Sari kertoo byrokratian lisääntyneen ja tämän kautta lisätyötä tulleen enemmän. Sari kertoo aloittaessa yllättyneensä myös siitä, että EU vaatii kirjaamaan kaikki yksinkertaisimmatkin asiat ylös, mutta mainitsee EU:n saaneen aikaan myös paljon hyvää. EU on muun muassa vaatinut eläinten hyvinvointiin liittyviä muutoksia ja keskittynyt enemmän myös ympäristön huomioimiseen.

Yrittäminen on myös opettanut Sarille paljon. Hän kertoo oppineensa, että kaikki on henkilöstä itsestään kiinni, eivätkä asiat etene, jos niiden eteen ei itse tee töitä. Aktiivisuudella pärjää ja näin pääsee kehittymään. Nuorille yrittäjille hän antaa vinkiksi, että kannattaa olla rohkea ja luottaa itseensä. Rahoitusmalleja on monia ja kannattaa tehdä juuri sitä mistä itse pitää. Yrittäessä kannattaa myös pitää jalat maassa ja olla kärsivällinen.

Tällä hetkellä pariskunta on rakentamassa uutta isompaa pihattonavettaa. Pariskunnalla on kolme lasta, jotka ovat innokkaasti apuna tilan hoidossa ja navetan rakennuksessa. Kaksi nuorempaa poikaa opiskelevat alalle ja tulevat tulevaisuudessa jatkamaan tilan omistajina. Heidän intonsa jatkaa tilan yrittäjinä, rohkaisi Saria ja Tommia tilan laajennustöihin. Nyt perhe keskittyy maatilan arkeen ja uuden navetan viimeistelyyn.