2014
Syyshavinat olivat to-la 28.8.-30.8.2014 Reijolassa
ISO KIITOS kaikenikäiset kävijät, esiintyjät, talkoolaiset, sponsoroijat ja järjestäjät.
Kolme päiväsessä tapahtumassa kävi n. 1000 henkilöä. Tästä on hyvä jatkaa vuoden 2015 Syyshavinoiden suunnittelua.
Arpajaisten pääpalkinnon (Kenwood monitoimilaitteen arvo 149 e) voitti Tuija Maljanen, Hammaslahdesta. Kaikki 10 voittoa on toimitettu onnekkaille voittajille. Arpajaisten tuotto käytetään paikkakunnan 4H-toimintaan, kiitos kaikille arpojen ostajille.












Auringonkukkapellon kylvöminen lähtölaukaus Syyshavinoille
Ke 21.5.2014 kylvettiin auringonkukkapelto Reijolan yhteisötalon takapihalle. Kylvön hoitivat aamupäivästä Reijolan koulun 4.luokkalaiset ja iltapäivästä kyläläiset. Kylvöjiä oli yhteensä 40. Auringonkukan siemenet olivat Allegro- ja Inagri -lajiketta. Sää oli helteinen +24 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ahkerat kylvöjät saivat palkaksi lettuja ja mehua.
Auringonkukkapeltoa voi käydä ihastelemassa pitkin kesää ja Syyshavinoissa 30.8. voidaan kerätä itselle kaunis kimppu.
Kylvötapahtuma järjestettiin yhteistyössä Reijolan kirjaston ja Joensuun nuorisopalvelujen kanssa.



